Vaihtoehto televisiomaksulle
- Tietoja
- Kategoria: Blog
- Julkaistu perjantai, 18 helmikuu 2011 20:49
- Kirjoittanut Ylläpitäjä
- Osumia: 308
Monet nuoret niinkuin minäkin, olemme nykyään sitä mieltä että television kautta katsottava "ilmaisten" kanavien ohjelmatarjonta on aivan roskaa.
Itse olen ainakin omaan asuntoon muuttamisen jälkeen tullut toimeen aivan hyvin ilman televisiota. Netti riittää minulle, sieltä voi katsoa uutiset jotta tietää mitä maailmalla tapahtuu.
Televisiosta tulee kyllä hyviä sarjoja ja elokuvia mutta enimmäkseen myös aivan humpuukia. Minua henkilökohtaisesti ei kiinnosta pätkääkään YLE:n klassiset, poliittiset ja taiteelliset roskaohjelmat eikä myöskään joka kanavalla jatkuvasti esitettävät tekstiviesti-chattiohjelmat ja visailut. Mielestäni on väärin että mikäli omistaisin television niin joutuisin rahoittamaan edellä mainitsemani paskan tuotantoa noinkin kohtuuttomalla summalla kuin mitä TV-maksu tänä päivänä on. Minua ja mahdollisesti monia muitakin kiinnostaa vain ja ainoastaan dokumentit, elokuvat ja jotkin harvat sarjat, näitä tulee televisiosta aika vähän.
Nyt minun kuitenkin tekisi mieli korvata tietokoneeni 22 tuumainen laajakuvanäyttöni hieman suurempaan, jotta olisi mukavampaa katsoa videoita tietokoneella, pelata pelejä tai surffata netissä.
Joudunko pakosti tv-luvan maksajaksi jos hankin isomman näyttöruudun, eli "television"?
Videotykit ovat vielä liian kalliita ja suuremman tietokoneen monitorin hinta on yleensä huomattavasti kalliimpi kuin vastaavan kokoinen taulutelevisio.
Ongelma on se että jos ostan taulutelevision niin niissä on tietysti sisällä se antenni- tai kaapeliverkon digiviritin, eli televisiomaksu pitäisi silloin maksaa.
Tv-maksun uusi hinta 1.1.2010 alkaen on 231,05 euroa, joka on aivan törkeää ryöstöä suoraan sanottuna.
Tälläisiä käyttäjiä on varmasti muitakin olemassa, jotka tahtovat television vain tietokoneen näytöksi ja jotka eivät kuitenkaan ole kiinnostuneita maksamaan Ylen ryöstömaksua.
Edellä mainittuun tilanteeseen on olemassa kolme ratkaisua:
1. Maksat TV-ryöstömaksua mukisematta.
2. Et maksa maksua, etkä päästä tarkastajaa sisälle kämppääsi ja otat riskin että jäät kiinni ja maksat maksun tuplana.
3. Valtuutetun huoltoliikkeen suorittama virittimen deaktivointi.
Varmistin tuon tuon virittimen deaktivoinnin paikkansapitävyyden sähköpostilla Viestintävirastosta ja he vastasivat näin:
Hei,
Mikäli käytössä on jokin sellainen laite tai laiteyhdistelmä, jolla on mahdollista vastaanottaa televisiolähetyksiä, seuraa siitä televisiomaksuvelvollisuus.
Ainoastaan siinä tapauksessa, jos kaikista vastaanottavista laitteista on poistettu RF-osa, ei tarvitse maksaa televisiomaksua. Kyseisen toimenpiteen tekee siihen valtuutettu televisio-huoltoliike, joka antaa tekemästään muutoksesta todistuksen. Todistus tulee säilyttää mahdollista televisiomaksutarkastajan käyntiä varten. Asiakas itse vastaa RF-osan poiston kustannuksista.
Ystävällisin terveisin
Carina Tuomenoksa
Viestintävirasto/tv-maksut
Virittimen poistamisen jälkeen voisi siis käyttää televisiota tietokoneen näyttönä tai vaikkapa elokuvien katseluun dvd tai bluray soittimella ja mikä parasta, välttyy maksamasta Ylelle tuota kohtuutonta maksua.
Sillä rahalla jonka TV-maksussa säästää, voi ostaa aika monta itseä oikeasti kiinnostavaa elokuvaa tai tv-sarjaa joita sitten voi katsella tv-maksuvapaalla televisiollaan.
